Titanik Gallery, Turku 15.-19.2.2022, Tallinn Art Hall summer 2023

We devote a moment for soft touch and sensing gravity. We listen to an enchanting song. We also aim to touch with scents. Our perfume smells of tuberosa and white flowers: gardenia, lily of the valley and jasmine flower. We give each other support in our resting.

Re-treat is a performance about caring touch for one participant at the time. The participant can surrender to receiving touch.

The duration of one session is about an hour. Matters of consent are negotiated with each participant at the beginning of the session. We will take care of everyone’s safety.

Re-treat emerges from the period of the pandemic isolation and from the sensibilities brought by distance. The piece is a part in a series of collaborative works convened by Maija Mustonen which focus on touch and care. The previous works in the series are Treat (2021) and Hoitoja [Treatments] (2015–2018).

The performers Anna Maria Häkkinen, Hanna Ahti and Maija Mustonen encounter the participants in Titanik Gallery. The working group includes lighting designer and scenographer Sofia Palillo, scent dramaturg Masi Tiitta, and sound artist Helena Pulkkinen.

//

Project lead and concept: Maija Mustonen

Performance: Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen ja Maija Mustonen

Spatial design: Sofia Palillo, Maija Mustonen ja työryhmä

Scent dramaturg: Masi Tiitta

Music: Helena Pulkkinen

Lighting design: Sofia Palillo

Scent: Parfums Dusita: Mélodie de l’Amour

Production: Maija Mustonen, Titanik ja Ehkä-tuotanto

Residency: Ehkä-tuotanto / Kutomo

Supporters: Koneen säätiö, Suomen kulttuurirahasto, Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto ja Taiteen edistämiskeskus

In collaboration: Parfums Dusita, Carhartt ja Desico

📷 Hertta Kiiski

//

Hertta Kiiski kirjoitti Re-treatista Titanikin julkaisussa:

Hän vetää voimalla auki gallerian lasisen oven. Titanik tuntuu erilaiselta kuin ennen. Se on yksityinen ja pehmeä, itsensä vastakohta. Yleensä se on avoinna kaikille, mutta nyt hän on meilannut etukäteen varatakseen ajan. Hänellä on joku odotus siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Hän on käynyt vuosia sitten Kutomolla, kun Maija ja Aino tekivät siellä Hoitoja. Se oli ollut ihanaa, saada olla valkoisissa biker-shortseissa ja uudenpöyheissä tennissukissa peittoihin käärittynä kapalona neljän käden hierottavana.

Jokaisessa kolmessa valtavassa kynttilässä on kolme läikehtivää sydäntä. Lattialle asetellut karkkiväriset neon-putket reunustavat gallerian keskellä olevaa greigeä patjaa, joka näyttää houkuttavalta. Maijalla ja Hannalla on valkoiset lappuhaalarit paksusta puuvillasta ja kynttilöiden väreihin matchaavat college-paidat. Ja maskit, nekin kynttilöihin matchaavat, koska on tämä pandemia-aika ja villasukat, koska on tämä helmikuu ja maan sisään kaivetun Titanikin kylmyyttä huokuva betonilattia. Solmuvärjätyiltä näyttävät crocsit on asetettu ikkunan eteen penkin alle.

Maija ja Hanna puhuvat pehmeällä äänellä, joka solisee hänen lävitseen. He puhuvat työskentelystään yhdessä Anna Marian kanssa, Helenan musiikista ja Sofian valoista. He kaivavat pulleasta pussukasta parfyymipullon ja kertovat Masin valitsemasta Mélodie de l’Amour -tuoksusta, jossa on gardeniaa ja tuberosaa, kieloa ja jasmiinia. Valkoisista kukista puristettua hajuvettä ruiskautetaan hänen ranteeseensa. Hän käy makaamaan patjalle itseään paljon isomman käärmemäisen tyynyn kanssa. Maija ja Hanna tulevat hänen viereensä ja neljä kättä lepäävät painavina. Kestää hetken ennen kuin hän antautuu kosketettavaksi, avautuu kerältä. Aurinko laskee vartin yli viisi.

Hän on silmät kiinni ja häntä kosketetaan ja pidellään. Limenvihreä ja liila väreilevät silmäluomia vasten. Maija nostaa hänen jalkaansa ja se kohoaa ylös Runeberginpuistoon maan suurimman kaupunkivaahteran latvan kautta kohti täysikuuta. Hanna laittaa käden hänen otsalleen ja hän painuu läpi savimaan ohi keskiaikaisten punasaviastioiden ja lasipullon sirpaleiden. Aurajoen rantaa kulkevat ihmiset vilkaisevat ikkunoihin. Läheisyydet ja etäisyydet venyvät. Onko tämä esitys? Onko hän esiintyjä? Ei, tämä on esitys hänelle. Tämä on vihdoin se esitys, se teos, se näyttely, joka on todellinen kohtaaminen, joka on oikeasti immersiivinen, joka on koskettava. Kaikki tämä on vain hänelle.

Seison satavuotisen lehmuksen edessä loskassa ja yritän löytää paikkaa, jossa en heijastuisi ikkunalasista. Pitkä valotusaika tekee ohikulkevista koirista ja heidän ihmisistään haaleita haamuja. Otan Re-treat -teoksesta dokumentointivalokuvia