Fiskarsilaiset taiteilijat Annika Lintervo, Maija Mustonen, Taru Samola ja Inka Yli-Tepsa vievät ryhmän osallistujia tunnin mittaiselle vesijuoksuvaellukselle Degersjölle Fiskarsin kylän keskustan läheisyyteen elokuun alun lämpimissä vesissä. Vesijuoksun jälkeen saunotaan Kieloniemen kyläsaunassa. Vesistö on Taru Elfvingin kuratoiman Niitty -kesänäyttelyn ohjelmistoa.
Vesistöt ovat aikoinaan mahdollistaneet Fiskarsin ruukin rakentumisen alueelle. Nykypäivän asukkaille vesistö on ennen kaikkea esteettinen ja virkistävä elementti. Järvet ja joki ovat paikallisille rakkaita maisemia ja tiloja, jotka mahdollistavat monenlaisia hiljentymisen ja harrastamisen tapoja, yksin ja yhdessä. Vesijuoksu järvessä on rauhoittava ja ihana tapa ulkoilla. Työryhmä on harrastanut vesijuoksua Degersjöllä kolmena kesänä. Vesijuokseminen luonnonvesissä on työryhmälle monitasoisesti herkistävä ja voimaannuttava tapa kokea veden varassa ja kotijärvellä liikkuminen. Kelluminen vertikaaliasennossa hitaasti edeten, mutta samalla tehokkaasti kuntoillen, tuntuu hyvältä.
Vesijuoksuvaellus tapahtuu 9.8.2020 klo 14 alkaen. Tapahtumaan tulee varata kolme tuntia. Vaellukselle voi ilmoittautua opas@onoma.fi 1.8. mennessä. Ilmoittautuneille annetaan ohjeet tapaamispaikasta ja muista käytännöistä sähköpostitse. Vaelluksen aikana pidetään huolta korona-ajan turvallisuudesta. Mukaan tulee varata uima-asu, pyyhe ja peseytymistarvikkeet. Osallistujat saavat käyttöönsä vesijuoksuvyöt. Kielinä suomi, englanti ja auttava ruotsi.
Radio Fiskarsin podcastissa Vesistö-työryhmä haastattelee kyläläisiä elämästä fiskarsilaisten vesien äärellä:
https://www.radiofiskars.fi/2020/07/vesisto-tyoryhma-haastattelussa-elamaa-fiskarsin-vesien-aarella/
Työryhmä: Annika Lintervo, Maija Mustonen, Taru Samola ja Inka Yli-Tepsa
Tuotanto: työryhmä yhteistyössä Onoman kanssa
Kuva: Hermanni Yli-Tepsa